"Pertti Kurikan Nimipäivät"

Suuri yleisö on saanut äänestää – Suomen edustajaksi Wienin euroviisukilpailuun lähtee helsinkiläinen Pertti Kurikan Nimipäivät. Oliko äänestäjillä vieraita motiiveja? Uusimedia.com analysoi.

Joka vuosi toukokuussa koko Eurooppa näyttää seuraavan spektaakkelia, joka tunnetaan nimellä Euroviisut, Euroopan laulukilpailut. Asu ja tyyli on jo kauan ollut vapaa, on nähty hirviöitä ja paljasta pintaa. Mutta onko Suomen valinta vuoden 2015 laulukilpailuun väärä?

Neljä kehitysvammaista miestä, heidän joukossaan Downin syndroomasta kärsivä rumpali, esittää lyhyen punk-henkisen kappaleen Aina mun täytyy. Tämä valinta on herättänyt massiivisen keskustelun sosiaalisessa mediassa. Tyypilliset reaktiot ovat lennelleen.

Päälinjat näyttävät liikkuvan myönteisten ja kriittisten välissä. Myönteiset hehkuvat moraalista ylemmyyttä, puhuvat jaloja sanoja kehitysvammaisten oikeuksista ja laulun symbolisesta arvosta. Kriittiset näkevät merkkejä hyväksikäytöstä ja vääristä motiiveista.

Sinänsä on täysin samantekevää, kuka Suomea edustaa toukokuun laulukilpailussa. Jos kilpailu otetaan tosissaan, sinne valitaan laulu, joka on niin innostava, että se kerää suosiota ja kannatusta. Jos laulu on kamala ja järkyttävän huono (joidenkuiden mielipide), silloin laulun valinnassa on vääriä motiiveja.

Huonon laulun valinta olisi selkeä protesti, mutta ainakin Jari Tervo kirjoittaa kolumnissaan, että suomalaiset himoavat voittoa yhtä paljon kuin muutkin kilpailijat:

”Euroviisuvoittoa näyttää taas pukkaavan Suomeen. Vai sorrunko toiveajatteluun? Voisin kuvitella kehitysvammaisten miesten punk-bändin herättävän pisteinä realisoituvaa ihastusta pohjoismaissa ja pohjoisessa Keski-Euroopassa.”

Jari Tervo kehuu laulua estottomasti ja näkee sen nimenomaan hyvänä kappaleena. Mutta taustalla on silti paljon muutakin. Monet kommentoijat näkevät kehitysvammaisten valinnan keinona vaikuttaa, keinona muuttaa asenteita mutta nimenomaan sitä kautta, että Suomen tai suomalaisten oma kilpi kiillottuu samalla.

Näin Jari Tervo: ”Pertti Kurikan Nimipäivät tekee Suomi-kuvalle hyvää. Suomi tulee vaikuttamaan satojen miljoonien katsojien edessä suvaitsevaiselta, inhimilliseltä, avosyliseltä, rennolta, iloiselta, nykyaikaiselta, vähemmistöjä kunnioittavalta ja omaperäiseltä”.

Tervo myöntää itsekin, ettei Suomi oikeasti ole tällainen, eikä olekaan. Suomen maine (tai kehitysvammaisten asema) voitaisiin kyllä parantaa, mutta ei vippaskonsteilla. Jos Suomi ei olisi jättänyt, tai edelleenkään jättäisi puolen miljoonan karjalaista pakolaisväestöä tyhjän päälle ihmisoikeuksiensa kanssa, Suomi voitaisiin nähdä todellisena ihmioikeuksia kunniottavana maana. Jos Suomi ei tuomitsisi suomalaisia nettikirjoittelusta vankilaan, Suomi voisi olla inhimillinen ja rento maa.

Jos Suomi uskaltaisi tunnustaa tosiasiat toisen maailmansodan tapahtumista ja lopettaa itsensä syyllistämisen ja Stalinin rikosten vähättelyn, Suomi voisi olla maineeltaan parempi.

Toinen linjaus on nähdä euroviisuvalinta oikeuksien takaamisena myös kehitysvammaisille. Näin sinänsä onkin, mutta ihmisoikeusajattelussa riittää, jos kehitysvammaiset saavat vapaasti osallistua kaikkiin karsintoihin, mukaan lukien urheilukilpailut. Jokainen saa osallistua, mutta paras voittakoon.

On tietysti makukysymys, oliko Pertti Kurikan Nimipäivät paras vaihtoehto. Osviittaa siitä saataneen toukokuussa, kun kaikki laulut laitetaan samalle viivalle.

Osa keskustelijoista on sitä mieltä, että ongelma ei ole suomalaisten voittajavalinnasta vaan euroviisuista: että koko touhu on muutenkin muuttunut sirkustouhuksi, eikä musiikilla ole enää pääroolia. Mutta sirkustouhu on aina perustunut laskelmoituun ylipukeutumiseen (tai alipukeutumiseen) tai ammattitaitoa vaativaan valo- tai pyrotekniikkaosaamiseen.

Nyt sirkukseen tuodaan kehitysvammaisia, joiden ”erikoisuus” ei perustu maskeeraamiseen vaan synnynnäiseen vammaan. Muut esiintyjät hallitsevat itse pukuvalintansa ja muut temppunsa, vammaiset eivät valitettavasti pysty vaikuttamaan ulkonäköönsä tai mahdollisiin pakkoliikkeisiin, joita joku voi lisäksi pitää tahattoman koomisina.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kehitysvammaisia pitäisi eristää kilpailusta vaan kyse on siitä, kääntyykö kehitysvammaisuus pelkäksi erikoisuudentavoitteluksi, sirkustouhuksi, jossa PKN:n Wieniin äänestänyt kansa kuvittelee olevansa moraalisesti korkealla tasolla, mutta ajaa kehityshäiriöistä kärsivät ihmiset miljoonien tuijotettaviksi vain siitä syystä, että euroviisufanit saisivat voiton Suomeen, neljän kehitysvammaisen kustannuksella?

Ihmiset kuitenkin äänestivät PKN:n voittoon. Monet argumentoivat, että eri mieltä haluavat työntää kehitysvammaiset ”marginaaliin”. Siitähän ei ole ollenkaan kysymys, koska PKN sai alun perin tasavertaisesti kilpailla esikarsinnassa vapaasti muiden kanssa (ja se myös voitti esikarsinnan).

Lopullinen kysymys onkin, oliko voitto karsinnoissa osoitus kansalaisten toiveajattelusta, pilvilinnoissa elämisestä ja tekopyhyydestä, missä haluttiin antaa vieraiden motiivien ratkaista lopputulos, jotta oma kilpi kirkastuisi, tietysti voiton siintäessä horisontissa.

Eri mieltä olevien demonisointiin syyllistyi City-lehden Emma Kari blogissaan: "PKN:n voiton ja 'vammaissympatiaäänien' tekopyhä kauhistelu ei ole vammaisten oikeuksien puolustamista, vaan heidän sysäämistään takaisin marginaaliin”.

Kukaan ei ole halunnut sysätä PKN:tä marginaaliin, koska heille annettiin tasavertainen mahdollisuus osallistua karsintaan. Ihmisoikeusajattelu sisältää negaation: estäminen on kiellettyä. Estäminen olisi ollut sysäämistä marginaaliin. Sen sijaan etuoikeuksien antaminen ei liity ihmisoikeuksiin. Puhtaasti ihmisoikeuksien kautta PKN:n päästäminen karsintaan oli oikein, voitto ei ollut ihmisoikeus vaan etuoikeus. Tosin etuoikeus on myös oikeutettua, mutta se ei liity ihmisoikeuksiin.

Suomalaisessa keskustelussa liikutaan aina samalla veitsenterällä: onko kyseessä oikeasti vammaisten oikeuksien takaaminen suomalaisessa yhteiskunnassa vai vieraat motiivit. Jotenkin vastaansanomattomasti tähän kysymykseen vastaa Emma Kari: ”Sitten tuli Pertti Kurikan Nimipäivät, kehitysvammaisten punkbändi, ja näytti konservatiiveille pitkää nenää".

Konservatiiveille pitkän nenän näyttäminen näyttääkin olevan euroviisuäänestyksen todellinen motiivi. Halu loukata ja solvata yhtä kansanryhmää näyttääkin olevan tärkeämpi motiivi kuin toisen kansanryhmän ihmisoikeudet puhumattakaan iloiseen laulukilpailuun osallistumisesta mukavalla laululla.

Lopulta PKN näyttää herättäneen samanlaisen sisäpoliittisen sodan kuin esimerkiksi homoliittojen salliminen tai Pekka Haaviston ehdokkuus tasavallan presidentiksi. Silloin oleellisia eivät olekaan ihmisoikeudet tai parhaan ehdokkaan valinta presidentiksi. Tärkeintä on tahallaan loukata yhden tai useamman kansanosan arvoja ja tunteita, polarisoimalla mielipiteet mustavalkoiseksi kahtiajaoksi. Hyvin yleistä on kanavoida poliittinen argumentointi sellaiseksi, että se ”ärsyttäisi mahdollisimman paljon Päivi Räsästä”, ikään kuin Päivi Räsästä oikeasti kiinnostaisi.

Tällainen kiukuttelu ei koskaan ole hyväksi moniarvoisessa yhteiskunnassa.

Mutta millainen tuleekaan olemaan neljän suomalaisen kehitysvammaisen esitys Wienissä toukokuussa? Varmasti televisiolähetyksen suosio tulee olemaan Suomessa suuri. Vetoaako Helsingin Kalliosta kumpuava asenne ja kapina Euroopan, Israelin ja Australian edustajien joukossa?

Kun iskulauseeksi on jo noussut ”Keskisormi pystyssä Eurooppaan”, voidaan nähdä, että kaikki ihanteelliset, ”hyvien ihmisten” perustelut PKN-valinnasta voivatkin valua hukkaan. Kun lähdetään symbolisesti nostamaan kehitysvammaisten statusta mantereenlaajuisesti, keskisormi pystyssä, ja ”näyttämällä närhen munat”, voidaan päätyä vastakkaiseen, mahdollisimman huonoon lopputulokseen. Yksi on kuitenkin varmaa: popcornia kannattaa varata. Ja paljon.







Uusimmat artikkelit

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

joulukuu 02, 2015

Vesipainajainen voi olla totta pian – Vietnamissa se jo on

marraskuu 18, 2015

Muslimi-invaasio Itävallan näkökulmasta

marraskuu 05, 2015

Haluaako Greenpeace tuhota Helsingin?

lokakuu 16, 2015

Kolme kirjaa Karjalan palautuksesta

syyskuu 29, 2015