Suomen markan seteleitä ennen eurouudistusta.

Euron kriisin jatkuessa (ja pahentuessa, sanoisi moni) on syytä pohtia Suomen ratkaisuja. Euron kanssa noustaan tai kaadutaan. Jotkut huutavat euroeroa ja markkaa takaisin, mutta onko se realistista?

Koska Suomi ei pysty enää hallitsemaan omaa rahapolitiikkaansa, ja maan tapa on nostaa palkkoja ja hintoja, on tilanne ennen pitkää sietämätön.

Yhtenä vaihtoehtona on ehdotettu rinnakkaisvaluuttaa, joka muistuttaisi siten niitä eurooppalaisia valtioita, joissa on oma valuutta, mutta euro hyväksytään paikallisen valuutan kanssa rinnakkain.

Ruotsi, Tsekin tasavalta, Puola ja Unkari saattavat hyväksyä joissakin kaupoissa euron seteleitä maksuvälineinä. Osa kaupoista tarjoaa vaihtorahat paikallisessa valuutassa, osa eurokolikkoina.

Jos kuvion rakentaa päinvastoin, silloin euro on päävaluutta ja markka se vaihtoehto, josta kassa antaa takaisin joko eurokolikoita tai pennejä.

Rinnakkaismarkan merkitys on ensisijaisesti kosmeettinen alkuvaiheessa, jos euro säilyy ennallaan. Mutta jos euro yllättäen romahtaakin, silloin rinnakkaisvaluutta jatkaa päävaluuttana ilman dramatiikkaa.

Entäs kultakanta? Kultamarkka ei olisi rinnakkaisvaluutta, vaan kokonaan erillinen arvopaperi, joka säilyttäisi aina arvonsa. Se olisi sidottu kullan arvoon, jolloin kullan hinnan muutokset muuttaisivat kultamarkan arvoa molempiin suuntiin.

Kultamarkka voisi olla kokonaan erillinen ilmiö vaikka euro jatkaisi Euroopan päävaluuttana maailmanloppuun asti. Sen olemassaolo ei siten kilpailisi euron kanssa, vaan antaisi sijoittajille ja huolestuneille kansalaisille mahdollisuuden säästää varojaan kultamarkkoihin.

Kultamarkkaa myisi Suomen Pankki, joka antaisi jokaista unssia vastaan esimerkiksi 1 000 Suomen markkaa seteleinä, kultasertifikaatteina. Niiden nimellisarvot voisivat olla 1, 5, 10, 50 ja 100 markkaa siten, että 100 markkaa olisi aina 1/10 unssin kultakolikon arvoinen.

Suomen kansalaiset voisivat ostaa fyysistä kultaa välittäjiltä Suomessa tai ulkomailla ja sen jälkeen luovuttaa kultakolikkonsa tai –harkkonsa Suomen Pankin toimipisteeseen, jolloin SP antaisi kullan arvoa vastaavan määrän seteleitä.

Kultamarkka olisi lopulta arvon säilyttäjä, vaihdon väline ja ostettavissa ja myytävissä valuutanvaihtopisteissä kautta maailman. Se lisäisi Suomen Pankin kultavarantoja mutta turvaisi myös omistajansa varallisuutta.

Tarkempia pelisääntöjä voitaisiin hioa myöhemmin. Olisivatko kultamarkan kolikot irrallaan kultakannasta vai eivät? Voisiko kultasertifikaatin sijaan saada fyysistä kultaa kultakolikkoina?

Kultasertifikaatit voisivat yhtäkkiä muodostua Suomen ainoaksi valuutaksi, jos euro lakkaisi jostakin syystä olemassa. Vastaavasti kansalaiset voisivat euron olemassaolon aikana ostaa kultasertifikaatteja valuutanvaihtopisteistä ja maksaa niillä ostoksiaan.

On toinenkin vaihtoehto. Kultamarkka voisi olla maailman ensimmäinen elektronisesti yksilöity vaihdon väline. Kun jokaisessa setelissä on nyt oma sarjanumeronsa, Suomen Pankki rekisteröisi jokaisen vaihdetun kultasertifikaatin omistajalleen. Tämä estäisi käytännössä varkaudet ja väärennökset. Jos omistaja ei täsmäisi maksajan kanssa kassalla tai vaihtopisteessä, ei kultasertifikaattia voisi käyttää. Joka kerta, kun kultasertifikaatilla maksettaisiin, rekisteröityisi setelin uusi omistaja tietokantaan.

Jos kuitenkin euro jossakin vaiheessa lakkaa olemasta, kultamarkka voisi jatkaa Suomen valuuttana, ilman paniikkia tai suuria häiriöitä.







Uusimmat artikkelit

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

joulukuu 02, 2015

Vesipainajainen voi olla totta pian – Vietnamissa se jo on

marraskuu 18, 2015

Muslimi-invaasio Itävallan näkökulmasta

marraskuu 05, 2015

Haluaako Greenpeace tuhota Helsingin?

lokakuu 16, 2015

Kolme kirjaa Karjalan palautuksesta

syyskuu 29, 2015