Punaisen terrorin uhreille

Stalin ehti surmauttaa kuusi miljoonaa uhria jo ennen kuin natsit nousivat valtaan Saksassa. Todellisten tapahtumien valossa Stalin paljastuu myös toisen maailmansodan arkkitehdiksi. Historia tuleekin kirjoittaa oikein, jotta ymmärretään, miksi Karjalan siirtyminen osaksi Neuvostoliittoa oli osa suurempaa rikoskertomusta.

Stalinin ”puhdistukset”

Petroskoin eteläpuolella on harvaan asutulla seudulla, matkalla kohti vepsäläisten ikivanhoja kyliä, mäntymetsä. Sen suorien runkojen keskellä pilkottaa valkoisia ristejä.

Olen sattumalta löytänyt yhden niistä joukkoteloituspaikoista, joissa toteutettiin 1937–38 Stalinin ajan ohjelmaa. Sitä on kutsuttu eri nimillä. Kyyniset käyttävät sanaa Stalinin "puhdistukset”.

Kun jättää auton viereisen metsäautotien varrelle ja lähtee tutkimaan aluetta, kannattaa etsiä katseellaan muistomerkkejä. Sieltä löytyy toisenlainen sana, joka kuvaa ajanjaksoa. Tekstissä lukee venäjäksi ja suomeksi muistoa kunnioittava teksti ”punaisen terrorin uhreille”.

Teloituspaikan nimi on ”Punainen kenttä”

Karhumäen (Medvezhogorsk) museossa on oma osastonsa aikakauden tapahtumille. Siellä otsikko venäjäksi on Bolshoj Terror eli ”Suuri terrori”. Joskus näkee käytettävän sanaa ”Stalinin terrori”.

Onkin mielenkiintoista havaita, että esimerkiksi Suomessa puhutaan helposti ”puhdistuksista”, kun Neuvostoliiton kauhut kokeneiden mielestä kyseessä oli silkka terrori. On kyynistä kutsua ihmisiä ”liaksi”, joka pitää ”puhdistaa”. Kuitenkin juuri näin Stalin kohteli ihmisiä. Likana, saastana kuin torakoina, jotka pitää talloa kuoliaiksi.


Kuva: Karhumäen museossa puhutaan avoimesti suuresta terrorista.

Stalinin kehityskaaresta voisi puhua enemmänkin, mutta julkisessa keskustelussa, mediassa ja poliittisissa iskulauseissa on Adolf Hitlerin ja Saksan kansallissosialistien tempauksista tullut jokapäiväistä materiaalia. Milloin heitetään natsikorttia pöytään, milloin uhataan nykyisten poliittisten tekijöiden paljastuvan ”natseiksi”. Tässä valossa Stalinin vaiheet korostuvat äärimmäisen häikäilemättöminä, julmina ja tappavina.

Stalinista varoitettiin

Tunnetun sitaatin mukaan Vladimir Lenin ehti varoittaa ennen kuolemaansa Stalinista. Häntä ei olisi saanut päästää johtamaan kasvavaa punaista imperiumia. Valitettavasti 70 vuotta avointa valehtelua ja keinotekoista tarinointia on hämärtänyt historiankirjoitusta, mutta jokainen avoimesti Stalinin vaiheita seurannut voi vain yhtyä Leninin varoituksiin. Stalinista tuli lopulta suuri Venäjän kansan vihollinen.

Stalin edusti Venäjän keisarikunnan eteläisten alueiden, Kaukasuksen, kuumaveristä kansanluonnetta. Gruusialaisena miehenä hän arvosti aina viiniä ja piti sitä terveysjuomana. Hän jätti teologian opintonsa kesken, mikä herättää kysymyksen, myikö Stalin jossakin vaiheessa sielunsa itse paholaiselle. Jälkikäteen tällaiseen johtopäätökseen on helppo yhtyä.

Stalin aiheutti enemmän kärsimystä kuin Hitler

Lopulta Stalin ehti aiheuttaa enemmän kärsimystä ja tuskaa kuin Hitler konsanaan. Pahimmassa tapauksessa osa Stalinin rikoksista ihmisyyttä vastaan on sysätty saksalaisten kontolle.

Ainakin yksi tällainen tapaus on vahvistettu: Katynin joukkomurha, missä puolalaisia upseereja lahdattiin parikymmentä tuhatta, laitettiin ensin saksalaisten syyksi. Myöhemmin rikos on vahvistunut Stalinin alamaisten tekosiksi. Jotkut syyttävät Stalinia paljon useammastakin rikoksesta, joista tänä päivänä syytetään Saksaa.

Ukrainassa tapettiin kuusi miljoonaa ennen natsien valtaannousua

Stalinin elämänkaarta voisi käsitellä jo vuodesta 1905, jolloin hän oli Tampereella. Tarinaa löytyisi sotakommunismin ajalta tai niistä kirjeistä, joissa Stalin spekuloi Leninille tulevan Neuvosto-Suomen tai Neuvosto-Saksan roolista maailmanvallankumouksessa.

Todellinen rikosvyyhti alkoi kuitenkin Euroopan vilja-aitassa, Ukrainan tasangoilla. Maa käytännössä suljettiin ulkopuolelta, ja samaan aikaan ruoka kuljetettiin pois maasta. Erilaiset vainot ja syrjintätoimet aiheuttivat ihmisoikeusrikkomuksia ja niiden seurauksina ihmisiä alkoi kuolla massoittain.

Vaikka arviot uhrien lukumäärästä vaihtelevat rajusti, esitti aikansa sanomalehti Chicago American etusivulla järkyttävän uhriluvun: kuusi miljoonaa.

Voittaja kirjoittaa historian

Kesti noin 12 vuotta ja yhtäkkiä sama lukema pulpahti julkisuuteen venäjänjuutalaisen runoilijan, Ilja Ehrenburgin teoksessa ”Musta kirja”, jossa runoilija esitti näkemyksiään Saksan kansallissosialistien toimista. Koska ”voittaja kirjoittaa historian”, oli Ehrenburgin väite sopiva keino unohtaa ukrainalaisten kärsimys, jota kutsutaan nimellä Holodomor.

Ukraina ei ole jättänyt kynttilää vakan alle. Holodomor on nyt virallisesti tunnustettu kansanmurha ja sitä pidetään esillä. Venäjä ei suostu tunnustamaan Holodomoria kansanmurhaksi, koska Venäjän status suurvaltapolitiikassa nojaa niin suurelta osin ”voittoon” toisessa maailmansodassa.

Venäjä juhlii näyttävimmin kaikista liittoutuneista toukokuun 9. päivän ”voiton päivää”, mihin liittyy myytti Saksan kansallissosialismin (tai kuten Venäjä sanoo, ”fasismin”) kukistamisesta.

Ukrainan Holodomor

Siihen hulabaloohon sopii huonosti täsmälleen yhtä monta uhria aiheuttanut Holodomor. Venäjän ja Ukrainan välinen sotatila ja nokittelu sisältää myös Holodomor-muistelun aiheuttaman kitkan venäläisessä ajattelussa.

Tänään Kiovassa vieraileva matkailija voi tutustua Holodomorin taustoihin erikoismuseossa, jonka yläpuolella kohoaa iso muistopatsas. Museossa on esillä myös uhriluetteloita, jotka yksilöivät jokaisen tahallisen nälänhädän ja vainon uhrin nimeltä.


Kuva: Holodomorista on ilmestynyt useita kirjoja. Tämä kuva on Kiovan Holodomor-museosta.

Pikakelaus vuoteen 1937 ja Leningradin liepeille

Suomen itärajan eli Rajajoen lähistöllä eli vanhan rajamme itäpuolella on Levashovan kylä. Se kuuluu vahvasti Pietarin vaikutuspiiriin. Sotilaslentokenttä on jäänne Neuvostoliiton ajoilta, mutta Stalinin mustan historian maamerkki ei ole sotilaallinen. Se on kansanmurhaan liittyvä kolkka.

Levashovan joukkoteloituspaikkaa esiteltiin suomalaisille journalisteille ja matkailualan ammattilaisille viime vuosikymmenellä. Ilman tätä opastusta olisi paikka jäänyt monelle tuntemattomaksi etenkin Putinin Venäjällä, missä Stalinin rikoksia valkopestään nyt urakalla.

Levashovan alue täyttyi muistomerkeistä sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja ihmiset saivat oikeuden selvittää omaistensa kohtelua Stalinin terrorin aikana. Levashova oli aktiivinen pahimpina vuosina eli 1937–38. Vuonna 1937 siellä murhattiin 18 719 ja vuonna 1938 peräti 20 769 neuvostokansalaista.


Kuva: Levashovan joukkoteloituspaikalla kerrotaan uhriluvut henkilön tarkkuudella.

Punaisesta kentästä Sandarmohiin

Karjalan tasavallasta on löydetty ainakin 17 joukkoteloituspaikkaa. Näistä suurin on nykytietojen mukaan Sandarmoh Äänisen pohjoispuolella ja Karhumäen itäpuolella. Petroskoin eteläpuolinen ”punainen kenttä” sekä Petroskoissa tapahtuneet murhat sisältävät ainakin 3 777 uhria, kertoo Karhumäen museo.

Punaisen kentän uhreissa on runsaasti ”punasuomalaisia”, jotka joutuivat kannattamansa järjestelmän uhreiksi. Omaiset ovat vasta 1990-luvun lopulta lähtien päässeet merkitsemään omaistensa hautoja, lisäten usein tekstin ”syyttömänä” kuolleesta omaisestaan.

Stalin oli vainoharhainen

Stalin suhtautui vainoharhaisesti kaikkiin eri tavalla ajatteleviin ja vaati ”puhdistuksia” niin sotilaallisissa kuin siviilien joukoissa. Yleinen syytös oli ”kansallismielisyys”, koska imperiumin ja imperialismin suurin vihollinen on nationalismi.

Erityisesti Karjalan tasavallassa murhattiin suomalaisia ja karjalaisia, mutta näkymä etenkin Sandarmohissa on laajempi. Täällä on myös juutalaisten muistokivi sekä Baltian maiden, Puolan kansalaisten ja jopa ”assyrialaisten” muistokivet.

Sandarmoh löydettiin vasta 1997. Sen paljastuminen ei kuitenkaan ole muuttanut yleistä historiankirjoitusta ja sen olemassaolo koetaan yleisesti jonkinlaisena kuriositeettina. Kuitenkin joukkoteloituspaikat, GULAG-vankileirit ja kansalaisten vainot olivat tunnusomaisia Stalinin ajan Neuvostoliitolle ja se jatkui vielä toisen maailmansodan jälkeenkin.

Kun muu maailma alkoi puhua Saksan harjoittamista juutalaisvainoista, Stalin keksi aloittaa omat juutalaisvainonsa 1950. Juutalaisvainoista on raportteja myös satelliittivaltioista, kuten Unkarista ja Tsekkoslovakiasta, missä monet paikalliset juutalaiset selviytyivät hengissä vain sen ansiosta, että Stalin ehti kuolla vuonna 1953.

Stalin kutsui natsit Moskovaan

On vaikea ymmärtää, miksi Neuvostoliittoa ei olisi saanut kritisoida 1930-luvulla. On myös vaikea kuvitella Stalinin henkilöä, gruusialaista teologian ylioppilasta, joka on sekaantunut Ukrainan Holodomoriin ja vain kuukausia aiemmin päättyneeseen terroriin. Ja kuitenkin sama mies on lähestymässä Saksan kansallissosialisteja huhtikuusta 1939 alkaen.

Sotien jälkeinen historia on kaikessa vääristyneisyydessään korostanut lähinnä kansallissosialistien pahenevaa vainoa juutalaisia kohtaan. Silti Stalinin jo ennen vuotta 1939 aiheuttamat ruumiskasat kohoavat jopa korkeammalle kuin Saksan aiheuttamat kuolemat koko valtakaudellaan.

M-R –sopimus tehtiin Moskovassa

Unohdettu on myös se tosiseikka, että 23.08.1939 allekirjoitettu Molotov-Ribbentrop -sopimus solmittiin Moskovassa, Stalin isännöi kokouksen ja Hitler lähetti paikalle Ribbentropin. Hitleriä ei läsnäolo kiinnostanut, mutta valokuvissa Stalin nähdään hymyilevänä.


Kuva: Stalin kättelemässä Joachim von Ribbentropia Moskovassa.

Stalin oli myös nopea toteuttamaan ”omien” alueittensa siirtäminen osaksi Neuvostoliittoa. Ensin Stalin hyökkäsi Itä-Puolaan, sitten Suomeen (talvisota). Baltian maat miehitettiin ja Bessarabia siirtyi myös Stalinin vallan alle.

Tässä valossa Molotov-Ribbentrop voidaan nähdä nimenomaan Stalinille tärkeänä hankkeena ja koska toinen maailmansota syttyi pian, Saksan miehittäessä Länsi-Puolan, on juuri tämä kokous avainasemassa selittämässä maailmansodan aloittamista. Ja koska Stalin toimi isäntänä, voidaan Stalin nähdä koko maailmanpalon arkkitehtinä.

Juutalaisten karkotukset Siperiaan

Eurooppa on täynnä todisteita tapahtumista, jotka korjaavat valheellista historiankirjoitusta. Niinpä Latvian juutalaismuseoissa kerrotaan erilaista tarinaa Latvian-juutalaisten kohtaloista.

Esimerkiksi latvialaisen Koulukadun juutalaismuseo kertoo Latvian juutalaisten johtajien joutuneen Siperiaan ensimmäisessä joukkokarkotuksessa, joka tapahtui 14. kesäkuuta 1941, vain runsasta viikkoa ennen Barbarossa-hyökkäystä.

Yhteensä Latviasta lähetettiin yli 1 700 juutalaista Siperiaan. Museo kertoo myös, että juutalaisia järjestöjä lakkautettiin ja vainottiin heti Neuvostoliiton miehityksen alettua.


Kuva: Latvialainen juutalaismuseo paljastaa Stalinin uhreja kuvien kanssa.

Virosta kerrotaan joutuneen 400 Viron-juutalaista Siperiaan. Vielä suuremmiksi arvioidaan Siperiaan joutuneiden Liettuan ja Itä-Puolan juutalaisten määrät.

On myös tyypillistä, että näiden maiden juutalaisten kohtalosta puhutaan vähemmän, ikään kuin he olisivat vähemmän tärkeitä uhreja, koska heidän kohtalonsa kautta ei voida syyttää Saksaa.

Miten kävi muiden neuvostojuutalaisten?

On myös vahvistamattomia huhuja muista juutalaisista, joiden kohtaloksi koitui Neuvostoliitto, mutta näistä tiedoista ei ole saatu varmaa vahvistusta. Tosiasia on kuitenkin se, että saksalaiset säästivät Suomen juutalaiset omilta toimiltaan, mutta sodissa kuoli yli 20 Suomen-juutalaista, joiden kuolinsyynä voi pitää joko välitöntä tai ainakin välillistä puna-armeijan aggressiota.

Onkin loogista väittää, että Suomen-juutalaiset voivat kiittää Saksaa eloonjäämisestään, koska vertailut Baltian maihin osoittavat, että miehitettyään vieraita valtioita Stalinin Neuvostoliitto nopeasti pakkosiirsi myös juutalaisia Siperian vankileireille, minne monet kuolivat.







Uusimmat artikkelit

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

joulukuu 02, 2015

Vesipainajainen voi olla totta pian – Vietnamissa se jo on

marraskuu 18, 2015

Muslimi-invaasio Itävallan näkökulmasta

marraskuu 05, 2015

Haluaako Greenpeace tuhota Helsingin?

lokakuu 16, 2015

Kolme kirjaa Karjalan palautuksesta

syyskuu 29, 2015