Ogohogoh-demonit tuhotaan ennen uutta vuotta.

Bali pysähtyy 24 tunniksi paikallisen uudenvuoden takia lauantaina. Auringonpimennys pohjoisnavalla on herättänyt ennustajaeukot. Uusimedia.com analysoi.

Valtamedia ei pidä ääntä tämän viikonlopun merkillisistä tapahtumista. Menemme ensin Indonesiaan.

Hindulaisuutta seuraava Balin saari viettää lauantaina 21.3. Nyepi-juhlaa, joka on paikallinen uusivuosi. Sitä edeltävänä päivänä – perjantaina 20.03.2015 – kammottavat Ogohogohdemonit – lähinnä vanhoja naisia esittävät karikatyyripatsaat – kuljetetaan kulkueissa jollekin paikalliselle aukiolle, missä illan pimetessä ne rikotaan ja poltetaan poroksi.

Päivä sattuu kevätpäivän tasaukseen, johon liittyy tänä vuonna monta enteellistä tapahtumaa.

Kevätpäivän tasaus on uudenkuun aikaa, mutta kuuhun liittyy kaksi erityistä tapahtumaa. Ensinnäkin kuu sijoittuu mahdollisimman lähelle maaplaneettaa, jolloin puhutaan superkuu-ilmiöstä.

Suurempi tapahtuma on täydellinen auringonpimennys, joka näkyy parhaimmillaan pohjoisnavalla. Aiheesta löytyy uutinen täältä.

Nämä sattumukset tapahtumat harvoin samaan aikaan. Nettisivuja selaamalla voidaan lukea väite, että kaikki enteelliset tapahtumat sattuisivat kerran 500 000 vuodessa: kevätpäivän tasaus, superkuu ja täydellinen auringonpimennys.

Kevätpäivän tasauksen merkillinen sattumus saa lisää ajateltavaa, jos tarkastelee esimerkiksi tätä kuvaa.

Kuvassa näkyy tähtien ”liikkeet”, kun kameraa on valotettu koko yö. Kuvassa tähdet näyttävät kiertävän Pohjantähden ympäri. Jos siis maapallo pyörii näennäisesti akselissa Pohjantähden suhteen, ja Pohjoisnavan yläpuolella on auringonpimennys, silloin maa, kuu, aurinko ja Pohjantähti muodostavat suoran linjan.

Monet poliittiset tapahtumat, sodista alkaen, on aloitettu konsultoimalla tähtien sijainteja tunteneita astrologeja. Monet johtajat ovat uppoutuneet salatieteisiin, numerologiaan, outoihin rituaaleihin ja magiaan.

Onko 20. maaliskuuta liian enteellinen päivämäärä, jotta maapallon johtajat jättäisivät sen täysin huomiotta? Venäjä varustautuu ja ylläpitää isoja sotaharjoituksia eri puolilla jätti-imperiumia. Yhdysvallat on tuonut joukkojaan Eurooppaan. Israel on juuri valinnut vaaleissa sotahaukkana pidetyn Netanjahun uudelle kaudelle. ISIS tekee hirmutekojaan Lähi-idässä. Kiina uhittelee naapuriensa kanssa. Eurooppa kuohuu, kun keskuspankkivallan symbolina oleva EKP:n tornitalo on avattu väkivaltaisten mielenosoitusten keskeltä. Muutenkin keskuspankkimaailmassa kuohuu, ja monien mielestä keskuspankit ovat aina olleet tärkeitä tekijöitä sodissa – niiden päärahoittajina.

Myös 20.03.2015 päättyy kullan hinnan noteeraus yksinomaan Lontoosta käsin. BRICS-maiden yritys luoda petrodollarille kilpailija kiihtyy, ja Venäjältä kuuluu huhuja uuden ruplan luomisesta. Kiina haluaa yuanista tasavertaisen maailmanvaluutan dollarin, euron ja punnan rinnalle, ja Kiinan lanseeraama aasialainen kehityspankki on saanut uusia jäseniä jopa euroa käyttävistä valtioista.

Nämä tiedot alleviivaavat uuden ajan syntymistä, mikä hermostuttaa varmasti maailman suurinta sotilaallista voimaa ylläpitävää USA:ta, jonka syrjäyttäjiksi havittelevat sekä Kiina että Venäjä, puhumattakaan Euroopan mahdollisesti voimasta, jos liittovaltiokehitys etenee. Voisiko siis yksittäinen auringonpimennys olla katalyyttinä jollekin isommalle tapahtumalle, joka voisi johtaa dramaattisiin muutoksiin maailmassa?

Balilla on annettavana siihen konkreettinen vastaus. Kun Ogohogoh-demonit on tuhottu ja pimeys on laskeutunut tuliperäisen saaren päälle, alkaa Balin uusivuosi, Nyepi. Kaikki liikenne pysähtyy sananmukaisesti 24 tunniksi. Kukaan ei saa astua ovesta ulos kadulle. Balilaisissa kodeissa ei syödä eikä juoda, eikä sähkövalojakaan sytytetä.

Nyepi on unohtumaton kokemus myös turisteille, joita saarella on tuhansittain aina Nyepin aikana. He mukautuvat päivään ja syövät eväitään hotellin tiloissa. Mutta samalla Nyepi on kammottava kokemus, koska se muistuttaa kauhuelokuvien visioita post-apokalyptisessä maailmassa – ihmiset ovat kadonneet kaduilta, yhtään autoa ei enää liiku missään, maailmanloppu on totta! Balilla Nyepi on kuitenkin vain 24 tunnin kokemus. Sen jälkeen alkaa uusi vuosi tyhjältä pöydältä. Demonit on tuhottu, vanha on unohdettu, uusi elämä alkaa.

Mutta entä jos demoneja ei tuhotakaan? Voisiko harvinainen auringonpimennys päästää demonit valloilleen sodan partaalla olevalla planeetalla?





Uusimmat artikkelit

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

joulukuu 02, 2015

Vesipainajainen voi olla totta pian – Vietnamissa se jo on

marraskuu 18, 2015

Muslimi-invaasio Itävallan näkökulmasta

marraskuu 05, 2015

Haluaako Greenpeace tuhota Helsingin?

lokakuu 16, 2015

Kolme kirjaa Karjalan palautuksesta

syyskuu 29, 2015